Flunssa ja sadekelit

Syksy tuli

Syksy tuli ja sen mukana tietenkin mikäs muukaan kuin flunssa esikoiselle. Sitten se tarttui myös vauvaan ja ollaan oltu kohta kaksi viikkoa sisällä. Sadekeleille flunssapotilaalle pitää kuitenkin jotain tekemistä sisällä keksiä, joten olen askarrellut lapselle muistipelin, tehnyt helmistä käsikorun, on piirretty, tanssittu, katsottu lasten dvd:tä, luettu kirjaa ja opettelin myös uusien ohjelmien käyttöä tietokoneella. Tässä siitä todiste.

Tämä harvinaisen hyvin onnistunut otos taisi olla ensimmäisiä kuvia, lopuissa kuvissa näkyy pelkästään silmät, päälaki tai kuva on sumea, koska lapsi ei pystynyt olemaan paikoillaan kahta sekuntia.

Vauva pysyi hieman paremmin paikoillaan.

Onneksi netistä löytyy monia askarteluohjeita, koska mulla on sellainen tunne, että tästä syksystä tulee pitkä. En tiedä miten pää tulee kestämään, kun nyt jo oon ihan hajoamispisteessä. Vauva valvottaa tukkoisuudellaan öisin, esikoinen vaatii aktiviteetteja päivisin. Univelkaa on.

Juhlan huumaa

Vielä hetken hehkeä parikymppinen

Lauantaina sain istua valmiiseen aamupalapöytään kynttilän valossa Paljon onnea -laulun saattelemana. Kyllä lämmitti mieltä ja sydäntä. Lisäksi perheeni oli muistanut minua Vuoden mutsi -kirjalla ja ihanan lumoavilla korvakoruilla. Kyllä nyt kelpaa hehkeänä uudet korvakorut korvissa istua sohvalle lukemaan Vuoden mutsi -kirjaa lasten päikkäriaikaan.

Päivällä oli sitten synttärikakkukahvit /-skumpat ystäville ja sukulaisille. Kovin suurta yleisömenestystä eivät nämä juhlat saaneet, mutta eipähän loppunut kodista happi kesken, kun koolla oli vain pienempi porukka.

Ihan ässä mutsi

Vuoden mutsi -kirja on jo yli puolen välin. Ei sen lukemista tosin suurena lukusuorituksena voi pitää, kun tekstiä on keskimäärin vain joka toisella sivulla. Kirjassa on ollut ihan hauskoja juttuja, mutta odotin kirjalta ehkä enemmän. Kirja muistuttaa hieman olemukseltaan Vauvan käsikirjaa, joka tosin perustuu enemmän faktoihin ja suosituksiin. Voin kirjoittaa kirjasta oman arvioni kunhan saan sen luettua loppuun.

Lapsen kasvatuksen periaatteita

Jokaisella äidillä ja isällä on varmasti ollut mielessä tiettyjä periaatteita ennen esikoisen syntymää kuinka lasta kasvatetaan, mitä lapsi saa tehdä ja kuinka itse käyttäytyy lasta kohtaan. On helppoa arvostella muiden tapaa kasvattaa lapsiaan ennenkuin itse on siinä tilanteessa, että on pakko todeta ettei lapsen kasvatus olekaan niin helppoa kun on kuvitellut. Tuttu tilanne varmasti monille.

Kaikki menee hyvin siihen saakka, kun lapselle tulee ensimmäinen uhma. Kun siitä on jotenkuten selvitty, tulee uusi, ensimmäistä paljon pahempi uhmaikä. Ja tämä oravanpyörä kai jatkuu sitten aikuisiän kynnykselle asti.

Kun lapsi katsoo sinua silmiin ja huutaa naama punaisena (ja mahdollisesti myös hakkaa joko sinua tai jotain tavaraa/huonekalua jota ei saa hakata), tekisi mieli käyttäytyä kuin lapsi. Huutaa takaisin naama punaisena ja rikkoa vaikka pari tavaraa ohimennen. Tämä tuntuu erityisen rankalta, kun kyseessä on lapsi joka ei osaa puhua vielä. Hän ei osaa kertoa miksi häntä harmittaa. Tosin uskon, että vaikka lapsi osaisikin puhua, ei hän osaisi sanoa mikä ottaa aivoon. Kun lapselle ärähtää kovemmalla äänellä, että nyt riittää, hän tulee luokseni ja halaa minua. Anteeksipyynnöksi.

Ennen esikoisen syntymää olin sitä mieltä, että

- lapsi ei tarvitse sokeria ennen 3 vuoden ikää.
No olen toki edelleen samaa mieltä, lapsi ei TARVITSE sokeria, mutta on hän sitä syönyt. Tosin karkkia hänelle ei ole annettu eikä hän tykkää jätskistä eikä suklaasta, joita on saanut maistaa.

- lapsi ei saa syödä olohuoneessa.
Tästä on lipsuttu väsyneenä joitain kertoja. Joskus lapsi käy varkain keittiön kaapista hakemassa näkkileivän tai voileipäkeksin ja mutustelee sen olohuoneessa.

- lapseni ei huuda ja kiukuttele ruokakaupassa.
Heh heh! Kaikkea sitä ihminen oppii lapsen myötä. Kaikki lapset kiukuttelee ruokakaupassa joskus.

Tässä nyt muutamia. Joistain periaatteista yritän edelleen pitää kiinni kynsin ja hampain. Kuten säännölliset ruoka-ajat (5 kertaa päivässä), aamu- ja iltapalaksi puuroa ja/tai leipää, päiväunille puolilta päivin ja yöunille 20-21 välillä. Muuten olen kyllä lipsunut monissakin asioissa (antanut keksiä, pullaa, mehua, ketsuppia joita en alunperin ajatellut vielä antaa). Hyvänä tekosyynä herkkujen antamiseen olen pitänyt sitä, kun olen ollut niin onnellinen koska lapsi alkoi syömään muutama kuukausi sitten. Jos syö kunnolla ruokaa, voi syödä satunnaisesti myös herkkuja. Esikoisen suursuosikki on papaijat (kuivatut hedelmät). Niitä hän voisi syödä koko ajan, mutta niitä on rajoitettu 1-2 krt päivässä, pieninä annoksina.

Tänä aamuna taas mietin, mitä järkeä on pitää kynsin ja hampain kiinni periaatteesta, et lapsi syö aamu- ja iltapalaksi puuroa vaikka sitä ei nykyään enää mene alas kuin ehkä kaksi lusikallista. Sen sijaan tyttö söi paljon mielummin tänä aamuna omenaa ja puuro meni roskiin. Epätoivoisena toivon, että puuro vielä maistuisi joku aamu.

Pullan tuoksuinen äiti

Nyt se sitten tapahtui! Joku kuume tuli, kun aloin leipomaan korvapuusteja. Siis minä! Mä en oo koskaan leiponu korvapuusteja. Oon joskus leiponu pullaa (ehkä pari kertaa), mut siitäkin on jo iäisyys. Tarkoittaako tää, et mulle on iskeny kolmenkympin kriisi? Ja vasta päätin lopettaa tän äitinä suorittamisen ja ottaa rennommin.

Korvapuusteja. Niin siis niistä piti tulla korvapuusteja. Ajattelin, et kyseessä on yksi helpoimmista leivottavista jolla aloittaa tämä pullan tuoksuisen äidin kokeilu. Olin väärässä. Tai siis ohje oli väärässä, tietysti. Siinä ei sanottu riittävän selkeästi, että korvapuusteista tulee jättiläiskokoisia eikä siinä varoitettu, että puustit kaatuu uunissa. Ensimmäinen pellillinen olikin sitten yhtä isoa pullaa, kun korvapuustit kaatui ja turposi jättiläiskokoisiksi. Päätin suosiolla kaataa loppujen pellillisten puustit ja tehdä niistä kierrepullia. Hyviä niistä tuli, mut ulkonäkö ei ehkä ollu sitä mitä odotin. Vielä kun tällainen suorittajatyyppi olen. Leipomisen kruunasi, kun mies tuli töistä kotiin ja sanoi, että korvapuustit pitää leikata vinoon eikä suoraan. Masentavaa olla ei pullan tuoksuinen äiti.

Lauantaina olisi juhlat ja olin suunnitellut leipovani sinne kakun. Apua, mitäköhän siitä tulee?! Täytyy varata pakastimeen jäätelöä siltä varalta että kakku epäonnistuu. Tai ei kai se mikään varotoimenpide oo, tarjotaan lauantaina vieraille sitten sitä jäätelöä.

Tutista vieroittaminen

Tutista ja tuttipullosta luopuminen ja henkinen kasvu

Loma loppui viime viikolla ja arki koitti jälleen. Käytiin lomareissulla pohjoisessa vanhempieni luona ja huolimatta siitä, että auto pakattiin ihan täyteen tavaraa, jotain unohtui kotiin. Nimittäin esikoisen tuttipullot. Hyvä juttu sinänsä, että tuttipullosta luopuminen meni aika kivuttomasti, kun pulloja ei ollut mukana ja reissussa oli niin paljon kaikkea mielenkiintoista ettei tyttö muistanut ikävöidä tuttipullojaan. Eilen sitten päätin kokeilla laittaa tytön unille ilman tuttia ja kappas, tyttö ei kysellyt tutin perään vaan laittoi nukkumaan. Mulla oli tavoitteena saada tuttipullo ja tutti pois tytöltä ennen 2-vuotissyntymäpäivää, mutta en ollut stressannut tai miettinyt asiaa sen enempää. Tyttö täyttää 2-vuotta lokakuussa. Huono puoli tässä on se, ettei tytön uhmaa voi enää hiljentää työntämällä tuttia suuhun. Joten pitkää pinnaa tarvitaan.

Tuollaisen vajaa 2-vuotiaan elämä tuntuu olevan melko ristiriitaista. Välillä tulee raivokohtauksia ilman syytä (?), tietääkö tyttö itsekään miksi suututtaa?! Silloin tavarat lentelee ja tyttö karjuu keuhkonsa pihalle. Välillä saa kantaa huutavaa ja potkivaa vauvaa(?) kuten joskus kauan aikaa sitten. Toisaalta taas selkeästi hän on kasvanut henkisesti kesän aikana ja osaa noudattaa ohjeistuksia, kerää nykyään lelunsa itse kun pyydetään, on alkanut syömään enemmän itse, omat leikit on lisääntyneet ja tv:n/dvd:n katsominen vähentynyt. Ylipäänsä tyttö on alkanut syömään ja saanut useamman kilon lisää muutaman kuukauden aikana. Edelleen jokainen kerta, kun tyttö syö lautasen tyhjäksi, tunnen niin suurta ihmetystä ja iloa, että meillä on lapsi joka syö. Huhtikuussa tytön ollessa 1,5-vuotias hän painoi vain hädin tuskin 10kg (vaikka pituutta oli 86cm), nyt hän painaa jo 13kg eikä näytä enää niin laihalta, vaikka pituuttakin on tullut lisää. 

Hyvin ylpeä olin myös eilen tytöstäni, joka reippaana lähti ilman äitiä minimuskariryhmään, vaikka äiti ja vauva jäi toiseen huoneeseen ja väliovi laitettiin kiinni. Siellä hän oli reippaana laulanut ihhahhaata tuntemattomien lasten ja ohjaajan kanssa. Ryhmä on siis täysin uusi. Äidillä sen sijaan oli vaikeampaa pysyä pois tytön luota, kun olisi tehnyt mieli mennä kärpäseksi kattoon, jotta olisi nähnyt miten tyttö siellä käyttäytyy. Henkinen valmistautuminen päiväkotielämään on alkanut (siis minulla), vaikka siihen on vielä melkein vuosi ennenkuin päiväkoti on ajankohtainen. Toisaalta esikoinen varmasti on jo valmiimpi jäämään päiväkotiin vajaa 3 vuoden ikäisenä, toisin kuin pikkuveljensä vähän reilun 1 vuoden ikäisenä. Toivoisin, et pikkuveli oppisi kävelemään ja puhumaan aiemmin kuin siskonsa, jotta olisi ehkä helpompaa(?) jättää lapsi päivähoitoon. Tyttö oppi kävelemään 1v3kk ikäisenä eikä vieläkään oikein puhu, ainakaan samaa kieltä kuin me muut. Muutamia sanoja tyttö osaa sanoa kuten vauva, pupu ja pappa. Loput sanoista onkin sitten sellaisia, joita vain me vanhemmat ymmärretään, koska tyttö sanoo vain tavuja kuten si (isi), ti (äiti), pa (pallo tai ilmapallo), papa (papaija), py (pyörä tai pyöräilykypärä), tä / tähtä (tähti) ja paappaat (kumisaappaat).

Pian minun pikku tyttö täyttää 2-vuotta. Huh, mihin tämä aika oikein menee! Sitä ennen vauva täyttää jo 3 kuukautta ja minä 30 vuotta. Hurjaa!

Lapsen silmin

Päivän piristykseksi (tai miksei päivien piristykseksi) on pakko jakaa lasten ajatuksia vauvan saamisesta (lainattu netistä, virallinen tietolähde tuntematon).

Lasten ajatuksia vauvan saamisesta:


"Kun alkaa odottaa vauvaa, on pakko lihoa, jotta vauvalla olisi tilaa sätkytellä ympäriinsä."


Frederik 8 v.



"Kaikki tytöt voivat saada lapsia, jos heillä on mies, joka ei ole yötöissä."


Julie 7 v.



"Se nuijapää, joka tulee ensiksi ympyrän sisäpuolelle, on voittanut."


Clara 7 v.



"Kun jotkut haluavat saada lapsen, he tekevät jotakin toistensa kanssa ja pääsevät sen jälkeen sairaalaan."


Frederik 7 v.



"Minun isäni on kirjailija, enkä siksi usko häntä. Hän sanoo, että haikara tuo vauvat."


Thyra 6 v.



"Keinohedelmöitys on sitä, että koristellaan olohuone hedelmillä."


Mads 7 v.



"Kun on raskaana, paidat kutistuvat pienemmiksi."


Mathilde 6 v.



"Lääkäri tietää ensimmäisenä, että nainen on raskaana. Hän katsoo vatsaan television avulla."


Lukas 7 v.



"Isä tietää ensimmäisenä, että äiti on raskaana. Hän ilmoittaa siitä sairaalaan, ja sairaala kertoo äidille."


Sofus 8 v.



"Raskauden aikana ei saa ajaa autoa, sillä silloin ei meinaa ylettää ovenkahvaan."


Marcus 6 v.



"Raskauden aikana ei saa syödä jäätelöä, muuten vauva palelee."


Line 7 v.



"Äiti ei saa juoda olutta juuri ennen synnytystä. Muutenhan lapsi ei tajua ollenkaan, että pitäisi tulla ulos."


Rose 8 v.



"Miehet eivät voi saada lapsia, koska heidän rintansa eivät ole tarpeeksi suuret."


Sanne 7 v.



"Äiti on parhaimmillaan, kun lapsi on vatsan sisällä. Kun se tulee ulos, äiti on aina huonolla tuulella."


Lucas 8 v.



"Lapsivesitutkimuksessa juodaan vähän kylmää vettä. Sitten vauva potkaisee, jos se on elossa."


Janos 7 v.



"Jos naisella on istukka, tulee poika, ja jos se on äitukka, tulee tyttö."


Daniel 8 v.

“

Kun vauva on syntynyt, isä ei saa nostaa sitä napanuorasta ja pyörittää ympäri."


Isabella 7 v.

Erityisesti näistä jäi mietityttämään tuo Sanne 7v. "Miehet eivät voi saada lapsia, koska heidän rintansa eivät ole tarpeeksi suuret.". Voi kunpa asia olisi noin yksinkertainen! Mielelläni antaisin miehelleni seuraavan vauvan kannettavaksi. Raskausaika on niin hirmuisen pitkä etten tiedä miten jaksan sen vielä uudelleen. Huomioitavaa myös on, ettei raskauden aikana saa syödä jäätelöä eikä olutta juoda juuri ennen synnytystä. Isää on myös hyvä muistuttaa, ettei vastasyntynyttä vauvaa saa nostaa napanuorasta ja pyörittää ympäri.

Mukavaa päivää!

Arkea jälleen..

Perusharmaa-arki

Blogin nimi kotiäidin arkea ja juhlaa on toistaiseksi saanut kirjoituksiinsa vain sitä arkea, valitettavasti. Yritän jossain vaiheessa korjata asian ja kirjoittaa myös juhlista, ja juhlahetkistä (näitä voi olla myös arjessa), mutta toistaiseksi ajatukset pysyvät pääasiassa tämän perusharmaan arjen ympärillä.

Kuinka rankkaa ja väsyttävää oikeasti on olla kotona 1kk ja 1v 9kk ikäisten lasten kanssa? No rankkaa! Ainakin niinä päivinä, kun lapset (vauvat) kiukuttelevat vuoron perään. Kun yksi lopettaa, toinen aloittaa huudon. Huoh. Tänään on ollut yksi niistä päivistä. Ennen kuopuksen syntymää kuvittelin oikeasti, että vauvan hoito on paljon helpompaa kuin taaperon, mutta nyt tiedän asian olevan toisin. Meidän "helppo" vauva ei ole hereilläoloaikana mitenkään päin täysin tyytyväinen. Aamulla laitan vauvan ulos vaunuihin nukkumaan, koska hän ei rauhoitu nukkumaan sisällä. Kun vauva herää 11-12 aikaan, esikoinen menee päiväunille. Vauva kitisee ja kiukkuaa koko sen ajan mitä esikoinen nukkuu (tänään 3 tuntia putkeen). Ja sylissä pitää olla koko ajan, vaikkei siinäkään ole hyvä olla. Viimein laitoin vauvan takaisin ulos nukkumaan kolmelta ja samaan aikaan esikoinen heräsi uniltaan. Missään vaiheessa päivää en ole saanut käydä rauhassa vessassa, syödä mitään (ainakaan rauhassa) enkä muutenkaan istua 5 minuuttia ilman että joku huutaa tai kitisee. Päätä särkee, silmissä sumenee kun väsyttää ja hermoja kiristää. Niin miksi taapero on helpompi hoitaa kuin pieni vauva? No siksi, että jos sanot taaperolle, että nyt riittää kiukuttelu ja työnnät hänelle keksin kouraan, niin hän rauhoittuu. Hän todennäköisesti rauhoittuu myös ilman sitä keksiä, kun vain sanot, että nyt loppuu tuo kiukuttelu. Kokeileppa samaa vauvaan! Ei muuten tehoa voin kertoa. Vauva se vain jatkaa kiukuttelua ja nostaa huudon volyymiä entistä korkeammaksi.

Esikoinen (ikiliikkujamme) ei ole hetkeäkään paikoillaan eikä jaksa keskittyä yhteen asiaan 2 sekuntia pidempää aikaa, mutta leikkii ja liikkuu silti niin itsenäisesti, että taaperon hoitoaikaan äitikin saa ehkä pienen oman hetken koneen äärellä. 1v 9kk ikäisellä lapsella (onneksi) on jo hieman mielikuvitusta leikkiä itsekseen (jos näin haluaa). Kaapo antaa myös pienen hetken äidille, se taitaakin olla ainoa asia jota lapsi jaksaa katsoa kauemmin entä minuutin. Titi-nallet sen sijaan ovat tehneet tytöstä valikoivan, ainoastaan tietyt leikit ja laulut kelpaa. Harmi vain ettei hän osaa kertoa mitä lauluja haluaa katsoa, vaan haluaa vaihtaa dvd:tä 5 minuutin välein, kun laulut ei enää miellytäkään. Nyt äidin aika loppui..