Perusharmaa-arki
Blogin nimi kotiäidin arkea ja juhlaa on toistaiseksi saanut kirjoituksiinsa vain sitä arkea, valitettavasti. Yritän jossain vaiheessa korjata asian ja kirjoittaa myös juhlista, ja juhlahetkistä (näitä voi olla myös arjessa), mutta toistaiseksi ajatukset pysyvät pääasiassa tämän perusharmaan arjen ympärillä.
Kuinka rankkaa ja väsyttävää oikeasti on olla kotona 1kk ja 1v 9kk ikäisten lasten kanssa? No rankkaa! Ainakin niinä päivinä, kun lapset (vauvat) kiukuttelevat vuoron perään. Kun yksi lopettaa, toinen aloittaa huudon. Huoh. Tänään on ollut yksi niistä päivistä. Ennen kuopuksen syntymää kuvittelin oikeasti, että vauvan hoito on paljon helpompaa kuin taaperon, mutta nyt tiedän asian olevan toisin. Meidän "helppo" vauva ei ole hereilläoloaikana mitenkään päin täysin tyytyväinen. Aamulla laitan vauvan ulos vaunuihin nukkumaan, koska hän ei rauhoitu nukkumaan sisällä. Kun vauva herää 11-12 aikaan, esikoinen menee päiväunille. Vauva kitisee ja kiukkuaa koko sen ajan mitä esikoinen nukkuu (tänään 3 tuntia putkeen). Ja sylissä pitää olla koko ajan, vaikkei siinäkään ole hyvä olla. Viimein laitoin vauvan takaisin ulos nukkumaan kolmelta ja samaan aikaan esikoinen heräsi uniltaan. Missään vaiheessa päivää en ole saanut käydä rauhassa vessassa, syödä mitään (ainakaan rauhassa) enkä muutenkaan istua 5 minuuttia ilman että joku huutaa tai kitisee. Päätä särkee, silmissä sumenee kun väsyttää ja hermoja kiristää. Niin miksi taapero on helpompi hoitaa kuin pieni vauva? No siksi, että jos sanot taaperolle, että nyt riittää kiukuttelu ja työnnät hänelle keksin kouraan, niin hän rauhoittuu. Hän todennäköisesti rauhoittuu myös ilman sitä keksiä, kun vain sanot, että nyt loppuu tuo kiukuttelu. Kokeileppa samaa vauvaan! Ei muuten tehoa voin kertoa. Vauva se vain jatkaa kiukuttelua ja nostaa huudon volyymiä entistä korkeammaksi.
Esikoinen (ikiliikkujamme) ei ole hetkeäkään paikoillaan eikä jaksa keskittyä yhteen asiaan 2 sekuntia pidempää aikaa, mutta leikkii ja liikkuu silti niin itsenäisesti, että taaperon hoitoaikaan äitikin saa ehkä pienen oman hetken koneen äärellä. 1v 9kk ikäisellä lapsella (onneksi) on jo hieman mielikuvitusta leikkiä itsekseen (jos näin haluaa). Kaapo antaa myös pienen hetken äidille, se taitaakin olla ainoa asia jota lapsi jaksaa katsoa kauemmin entä minuutin. Titi-nallet sen sijaan ovat tehneet tytöstä valikoivan, ainoastaan tietyt leikit ja laulut kelpaa. Harmi vain ettei hän osaa kertoa mitä lauluja haluaa katsoa, vaan haluaa vaihtaa dvd:tä 5 minuutin välein, kun laulut ei enää miellytäkään. Nyt äidin aika loppui..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti