Jokaisella äidillä ja isällä on varmasti ollut mielessä tiettyjä periaatteita ennen esikoisen syntymää kuinka lasta kasvatetaan, mitä lapsi saa tehdä ja kuinka itse käyttäytyy lasta kohtaan. On helppoa arvostella muiden tapaa kasvattaa lapsiaan ennenkuin itse on siinä tilanteessa, että on pakko todeta ettei lapsen kasvatus olekaan niin helppoa kun on kuvitellut. Tuttu tilanne varmasti monille.
Kaikki menee hyvin siihen saakka, kun lapselle tulee ensimmäinen uhma. Kun siitä on jotenkuten selvitty, tulee uusi, ensimmäistä paljon pahempi uhmaikä. Ja tämä oravanpyörä kai jatkuu sitten aikuisiän kynnykselle asti.
Kun lapsi katsoo sinua silmiin ja huutaa naama punaisena (ja mahdollisesti myös hakkaa joko sinua tai jotain tavaraa/huonekalua jota ei saa hakata), tekisi mieli käyttäytyä kuin lapsi. Huutaa takaisin naama punaisena ja rikkoa vaikka pari tavaraa ohimennen. Tämä tuntuu erityisen rankalta, kun kyseessä on lapsi joka ei osaa puhua vielä. Hän ei osaa kertoa miksi häntä harmittaa. Tosin uskon, että vaikka lapsi osaisikin puhua, ei hän osaisi sanoa mikä ottaa aivoon. Kun lapselle ärähtää kovemmalla äänellä, että nyt riittää, hän tulee luokseni ja halaa minua. Anteeksipyynnöksi.
Ennen esikoisen syntymää olin sitä mieltä, että
- lapsi ei tarvitse sokeria ennen 3 vuoden ikää.
No olen toki edelleen samaa mieltä, lapsi ei TARVITSE sokeria, mutta on hän sitä syönyt. Tosin karkkia hänelle ei ole annettu eikä hän tykkää jätskistä eikä suklaasta, joita on saanut maistaa.
- lapsi ei saa syödä olohuoneessa.
Tästä on lipsuttu väsyneenä joitain kertoja. Joskus lapsi käy varkain keittiön kaapista hakemassa näkkileivän tai voileipäkeksin ja mutustelee sen olohuoneessa.
- lapseni ei huuda ja kiukuttele ruokakaupassa.
Heh heh! Kaikkea sitä ihminen oppii lapsen myötä. Kaikki lapset kiukuttelee ruokakaupassa joskus.
Tässä nyt muutamia. Joistain periaatteista yritän edelleen pitää kiinni kynsin ja hampain. Kuten säännölliset ruoka-ajat (5 kertaa päivässä), aamu- ja iltapalaksi puuroa ja/tai leipää, päiväunille puolilta päivin ja yöunille 20-21 välillä. Muuten olen kyllä lipsunut monissakin asioissa (antanut keksiä, pullaa, mehua, ketsuppia joita en alunperin ajatellut vielä antaa). Hyvänä tekosyynä herkkujen antamiseen olen pitänyt sitä, kun olen ollut niin onnellinen koska lapsi alkoi syömään muutama kuukausi sitten. Jos syö kunnolla ruokaa, voi syödä satunnaisesti myös herkkuja. Esikoisen suursuosikki on papaijat (kuivatut hedelmät). Niitä hän voisi syödä koko ajan, mutta niitä on rajoitettu 1-2 krt päivässä, pieninä annoksina.
Tänä aamuna taas mietin, mitä järkeä on pitää kynsin ja hampain kiinni periaatteesta, et lapsi syö aamu- ja iltapalaksi puuroa vaikka sitä ei nykyään enää mene alas kuin ehkä kaksi lusikallista. Sen sijaan tyttö söi paljon mielummin tänä aamuna omenaa ja puuro meni roskiin. Epätoivoisena toivon, että puuro vielä maistuisi joku aamu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti