Tutista vieroittaminen

Tutista ja tuttipullosta luopuminen ja henkinen kasvu

Loma loppui viime viikolla ja arki koitti jälleen. Käytiin lomareissulla pohjoisessa vanhempieni luona ja huolimatta siitä, että auto pakattiin ihan täyteen tavaraa, jotain unohtui kotiin. Nimittäin esikoisen tuttipullot. Hyvä juttu sinänsä, että tuttipullosta luopuminen meni aika kivuttomasti, kun pulloja ei ollut mukana ja reissussa oli niin paljon kaikkea mielenkiintoista ettei tyttö muistanut ikävöidä tuttipullojaan. Eilen sitten päätin kokeilla laittaa tytön unille ilman tuttia ja kappas, tyttö ei kysellyt tutin perään vaan laittoi nukkumaan. Mulla oli tavoitteena saada tuttipullo ja tutti pois tytöltä ennen 2-vuotissyntymäpäivää, mutta en ollut stressannut tai miettinyt asiaa sen enempää. Tyttö täyttää 2-vuotta lokakuussa. Huono puoli tässä on se, ettei tytön uhmaa voi enää hiljentää työntämällä tuttia suuhun. Joten pitkää pinnaa tarvitaan.

Tuollaisen vajaa 2-vuotiaan elämä tuntuu olevan melko ristiriitaista. Välillä tulee raivokohtauksia ilman syytä (?), tietääkö tyttö itsekään miksi suututtaa?! Silloin tavarat lentelee ja tyttö karjuu keuhkonsa pihalle. Välillä saa kantaa huutavaa ja potkivaa vauvaa(?) kuten joskus kauan aikaa sitten. Toisaalta taas selkeästi hän on kasvanut henkisesti kesän aikana ja osaa noudattaa ohjeistuksia, kerää nykyään lelunsa itse kun pyydetään, on alkanut syömään enemmän itse, omat leikit on lisääntyneet ja tv:n/dvd:n katsominen vähentynyt. Ylipäänsä tyttö on alkanut syömään ja saanut useamman kilon lisää muutaman kuukauden aikana. Edelleen jokainen kerta, kun tyttö syö lautasen tyhjäksi, tunnen niin suurta ihmetystä ja iloa, että meillä on lapsi joka syö. Huhtikuussa tytön ollessa 1,5-vuotias hän painoi vain hädin tuskin 10kg (vaikka pituutta oli 86cm), nyt hän painaa jo 13kg eikä näytä enää niin laihalta, vaikka pituuttakin on tullut lisää. 

Hyvin ylpeä olin myös eilen tytöstäni, joka reippaana lähti ilman äitiä minimuskariryhmään, vaikka äiti ja vauva jäi toiseen huoneeseen ja väliovi laitettiin kiinni. Siellä hän oli reippaana laulanut ihhahhaata tuntemattomien lasten ja ohjaajan kanssa. Ryhmä on siis täysin uusi. Äidillä sen sijaan oli vaikeampaa pysyä pois tytön luota, kun olisi tehnyt mieli mennä kärpäseksi kattoon, jotta olisi nähnyt miten tyttö siellä käyttäytyy. Henkinen valmistautuminen päiväkotielämään on alkanut (siis minulla), vaikka siihen on vielä melkein vuosi ennenkuin päiväkoti on ajankohtainen. Toisaalta esikoinen varmasti on jo valmiimpi jäämään päiväkotiin vajaa 3 vuoden ikäisenä, toisin kuin pikkuveljensä vähän reilun 1 vuoden ikäisenä. Toivoisin, et pikkuveli oppisi kävelemään ja puhumaan aiemmin kuin siskonsa, jotta olisi ehkä helpompaa(?) jättää lapsi päivähoitoon. Tyttö oppi kävelemään 1v3kk ikäisenä eikä vieläkään oikein puhu, ainakaan samaa kieltä kuin me muut. Muutamia sanoja tyttö osaa sanoa kuten vauva, pupu ja pappa. Loput sanoista onkin sitten sellaisia, joita vain me vanhemmat ymmärretään, koska tyttö sanoo vain tavuja kuten si (isi), ti (äiti), pa (pallo tai ilmapallo), papa (papaija), py (pyörä tai pyöräilykypärä), tä / tähtä (tähti) ja paappaat (kumisaappaat).

Pian minun pikku tyttö täyttää 2-vuotta. Huh, mihin tämä aika oikein menee! Sitä ennen vauva täyttää jo 3 kuukautta ja minä 30 vuotta. Hurjaa!