Seurailin viikonlopun yli verenpainetta, vauvan liikkeitä ja pissanäytteitä ja huolestutin itseni ihan turhaan kaikella tällä. Vauva oli todella vaisu perjantain ja lauantaiaamun ja lopulta päätin lauantaina soittaa synnärille. Totesivat siellä kuitenkin, että jos 10 liikettä tunnissa täyttyy, ei tarvitse tulla tarkastukseen. Olin itse aivan eri mieltä, koska selkeästi vauva ei ollut "oma itsensä", mutta muita vaihtoehtoja ei ollut kuin yrittää rauhoittaa mielensä ja jatkaa liikkeiden tutkailua. Lopulta vauva muuttui takaisin "omaksi itsekseen", kun haimme esikoisen anopin luota hoidosta. Eli hän vain otti rauhallisemmin ja lepäili, kun äitikin oli hyvin levännyt. Sunnuntaina vauva olikin vatsassa tosi energinen ja on jatkanut aktiivista jumppailuaan siitä eteenpäin.
Maanantaina olikin sitten taas neuvola ja vauvan sydänäänet olivat hyvät (130-150). Seuraava neuvolakäynti on (vasta) perjantaina jolloin on laskettu aika eikä tässä välissä tarvitse erityisesti seurailla mitään. Tunnelma täällä kotona on hyvin odottava! Ei oikein osata tehdä mitään miehen kanssa, kun koko ajan ollaan lähtötunnelmissa...vaikkei mitään tapahdu. Sunnuntaina mieskin oli ihmeissään, että hänen pitää seuraavana päivänä mennä töihin, kun hän olisi mielellään jo jäänyt isyysvapaalle. Lauantaina saatiin vihdoin hoitopöytä kylpyhuoneen seinään kiinni ja se olikin viimeinen asia mikä piti saada valmiiksi ennen vauvan syntymää. Vauva, voisit syntyä jo!
Väsymys on edelleen aika rankkaa. Hemoglobiini oli viime mittauksessa 115 eikä se siitä tunnu nousevan, vaikka otan tupla-annoksen rautalisää päivittäin. Yöt menee pienissä pätkissä, kun herään 1,5-2h välein pissahätään. Mies onneksi hoitaa esikoista yöllä, jos hän jotain tarvitsee. Tuntuu, että unenlaatu on parempi nykyään ja nukun sikeämmin, mutta uni on niin pätkittäistä ettei aamulla ole ollenkaan levännyt olo. Kamala syyllisyyden tunne, kun tänä aamuna mietin joko voitaisiin (taas) viedä esikoinen yökylään anopille, kun hän ihan vasta siellä oli. On vain niin väsynyt olo ettei silmät meinaa pysyä auki.
--------------------------------------------------------------------------------------------
Kaikki tuttavat kyselevät vähän väliä onko mitään tuntemuksia, että synnytys voisi olla lähellä. Yleensä en viitsi kenellekään tilittää näitä tuntemuksia, koska kuka oikeasti haluaa tietää KAIKKI tuntemukset ja vaivat, joita raskausaikana on. Tuskin kukaan. Uskallan kirjoittaa ne kuitenkin tänne, koska kirjoitettu sana ei tunnu niin valittamiselta kuin puhuttu.
Edelleen kärsin liitoskivuista. Minulla nämä liitoskivut ovat siis alapääkipuja, jotka säteilevät myös nivusiin ja välillä jalkoihin. Pidin hetken aikaa fysioterapeutilta lainaksi saamaani tukivyötä, mutta lopetin viime viikolla käytön, kun vauvan sydänäänet heikkenivät ja henkinen syyllisyyden tunne oli kova, koska tukivyö tulee siihen kohtaan, jossa vauvan pää on kiinnittyneenä. Vaikkei vyö painanut kohtua, en sitä enää uskaltanut käyttää. Vyön apu liitoskipuihin oli alunperin muutenkin enemmän henkinen kuin fyysinen. Tosin mahdollisesti lähiaikoina tulossa oleva synnytys on tehnyt tehtävänsä ja liitoskivut tuntuvat siedettävimmiltä kuin aiemmin. Kovimmat kivut ovat edelleen öisin makuuasennossa.
Olen yrittänyt kävellä (silloin kun väsymys antaa myöten), jotta vauva laskeutuisi entisestään ja ymmärtäisi syntyä. Kävellessä painon tunne alapäässä lisääntyy, vatsa on kuin kova koripallo ja olo on epämukava. Supistuksia kyllä, mutta eivät vielä niitä oikeita synnytyssupistuksia, joita tässä odotellaan. Vastaavia supistuksia tulee myös välillä alaselkään ja pyllyn korkeudelle jolloin jalat tuntuvat lähtevän alta, mutta edelleen nämä ovat niin yksittäisiä tapauksia, että yleensä vain masennun näistä.
Yksittäisiä kipeitä supistuksia tulee vatsan puolellekin, mutta ikävä kyllä ne loppuvat aina kovin lyhyeen. Jotenkin olen jo luopunut toivosta, että tämä vauva syntyisi hyvissä ajoin ja osaan toivoa päivältä ainoastaan sitä ettei väsyttäisi niin kovasti. Olisi kiva touhuta kaikkea, ulkoilla, kävellä, siivota, pestä ikkunat, nauttia kesästä...kun vain olisi voimia kaikkeen tuohon. Vauvan syntymän osalta on ehkä parempi asennoitua siihen, että hän syntyy (vaikka sitten käynnistettynä) viimeistään juhannusviikolla. Siskoni totesikin puhelimessa, että ehkä tämä vauva haluaa syntyä meidän edesmenneen mummon (isänäidin) syntymäpäivänä 21.6. joka olisi varmasti mieluinen yllätys isällemme. Ensimmäinen sukuun syntyvä poikavauva, joka tulee saamaan toisen nimensä isäni (ja kahden muun isoisän) mukaan ja syntymäpäivä olisi vielä sama kuin isäni äidillä, joka oli sukumme tukipylväs.
On vauvan syntymäpäivä sitten mikä päivä tahansa, odottavan aika on todella pitkä! Viimeiset viikot ja päivät tuntuvat niin pitkiltä eikä ajan kulumista helpota yhtään tämä kesäaika jolloin kaikki harrastukset (niin omat kuin esikoisenkin) ovat tauolla. En jaksa lähteä joka päivä leikkipuistoon tytön kanssa, koska voimat ei riitä hänen perässä juoksemiseen. Kunhan saan vauvan ulkomaailmaan ja kiloja vähemmäksi, leikkipuistoista tulee varmasti arjen pelastus. Jäämme siis (edelleen) odottelemaan vauvan syntymää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti