Vauva on tullut taloon

Meille syntyi poikavauva!

Vihdoin ja viimein odotuksemme päättyi ja vauva syntyi 13.päivä klo 01.22. Ihan hyvän kokoinen vauvahan sieltä tuli, pituus 50cm ja painoa 3,4kg. Synnytys meni kaikin puolin hyvin ja kotiuduimme kahden päivän jälkeen sairaalasta. Poika syö hyvin ja kakkaa sekä nukkuu paljon. Ylpeä isosisko paijailee pikkuveljeä ja toistaiseksi pahemmilta mustasukkaisuuskohtauksilta on säästytty.

Miehen kanssa edelleen ihmetellään voiko vauva olla näin helppo ja tyytyväinen tapaus. Vauva osaa syödä ja hän syö tosi pikaisesti (5-15 minuuttia), toisin kuin siskonsa joka söi tunnin kerrallaan. Vauva ei paljoa kitise eikä itke. Jos hänellä on nälkä, hän alkaa ähkimään. Kokeiltiin eilen manducaa ja siihenkin poika nukahti saman tien. Esikoinen ei viihtynyt manducassa yhtään. Ajattelinkin ostaa kantoliinan, kun tämä vauva tuntuu viihtyvän sylissä.

Nyt takaisin nauttimaan vauvan tuoksusta.

Asiat, jotka paljastavat että sinusta on tullut perheellinen

1. Sinusta on normaalia, että nukut yön 2-3 tunnin pätkissä ja voit hyvillä mielin kehua muille nukkuneesi yösi hyvin. 

2. Olet katsonut jostain lasten leffasta alun tuhat kertaa, muttet vieläkään tiedä kuinka leffa päättyy.

3.Olohuoneen lattia on täynnä lusikoita ja muita keittiöön kuuluvia tavaroita eikä se häiritse sinua. 

4. Kun kello on illalla puoli kymmenen, mietit jaksaisitko vielä valvoa puoli tuntia vai pitäisikö mennä saman tien nukkumaan. 

5. Kun sinun tekee mieli juoda yksi olut tai siideri, avaat alkoholittoman version ja se maistuu sinun mielestä yhtä hyvältä kuin alkoholillinen. 

6. Jos joskus juot pari (alkoholillista) olutta tai siideriä, sinua alkaa vain väsyttää ja haluat mennä nukkumaan. 

7. Käsityksesi kivasta lauantai-illasta on oma/ystävien koti, ystävät, hyvää ruokaa ja lautapeli. 

8. Viimeisen puolen vuoden vaateostokset ovat olleet kaikki koossa alle 150cm. 

9. Töihin pakataan mukaan omat eväät, ulkona syöminen on liian kallista. 

10. Syöt säännöllisesti 3 tunnin välein ja pyrit syömään monipuolisesti. 

11. Pystyt laskemaan baari-/konsertti-illat viimeisen kahden vuoden ajalta yhden käden sormilla. 

12. Pukeudut aina sään mukaisella tavalla. 

13. Haaveilet pääseväsi tanssimaan yökerhoon / festareille, mutta pelkäät, että väsymys vie voiton etkä halua maksaa kallista pääsymaksua turhaan. 

14. Tiedät, että olet siivonnut kotinne eilen, mutta silti siellä näyttää siltä kuin siivouksesta olisi aikaa viikkoja.

Vauva-arjen kauhistelu / kaunistelu

Olen mielessäni jakanut äiti-ihmiset kahteen kastiin. On olemassa raskautta, synnytystä ja vauva-aikaa kauhistelevat äidit ja kaunistelevat äidit. Kauhistelevat äidit jaksavat kertoa kerta toisensa jälkeen, kuinka kamalaa on olla raskaana, kuinka hirveä synnytys oli ja kuinka rankkaa vauva-ajan vaipparumba on. Kaunistelevat äidit sen sijaan saattavat sanoa, että olihan raskaus, synnytys ja vauva-arki rankkaa, mutta ah niin antoisaa ja ihanaa silti. Kumpi on ärsyttävämpää, asioiden kauhistelu vai kaunistelu?

En voi sietää näitä asioiden kauhistelijoita, oli aihe sitten mikä tahansa. Toki asioista saa puhua niiden oikeilla nimillä ja puhua kauheistakin asioista, mutta yleensä jutut menevät asioiden suurentelun puolelle. Ymmärrän ettei tällainen henkilö itse sitä välttämättä edes huomaa, että suurentelee asioita, koska hän uskoo itsekin näiden asioiden olleen aivan kamalia ja pelottavia. Kokemuksethan perustuvat omiin tunteisiin ja siihen miten tunteet käsitellään.

Odottaessani esikoistamme en halunnut kuulla enkä lukea kenenkään synnytyskertomuksia. Ärsytti ihmiset, jotka jaksoivat kertoa kerta kerran jälkeen kuinka kamalaa synnyttäminen on. Vielä ärsyttävämpää on naiset, jotka väittävät, ettei ihminen tiedä mitä kipu on, jos ei ole synnyttänyt. Toisin sanoen, heidän mielestään kukaan mies ei tiedä mitä kipu on. Yhtä (ja toivon mukaan pian kahta) synnytyskokemusta rikkaampana voin todeta edelleen, että synnyttäminen ei ole ainoa kipu tässä maailmassa. Viitisen vuotta sitten olin onnettomuudessa, jossa kaksi rintanikamaani murtui ja voin sanoa, että kipu oli verrattavissa synnytyssupistuksiin ja itse synnytykseen. Varmasti tässä maailmassa on ihmiset kokeneet paljon kovempaakin kipua kuin mitä synnyttäminen aiheuttaa. En väitä etteikö synnyttäminen olisi rankkaa ja kivuliasta, mutta en kuitenkaan halua tehdä siitä suurta numeroa.

Oma synnytyskokemukseni oli rankka. Kipu oli kovaa. Ihminen kestää kovaakin kipua, jos voidaan sulkea kaikki muut (häiriö)tekijät pois, kuten väsymys. Valitettavasti itsellä oli iso univaje päällä juuri, kun olisi pitänyt synnyttää. Väsyneenä kivunkestokyky on todella paljon pienempi ja kärsivällisyys koetuksella. Synnytyskivun ero muihin kipuihin on nimenomaan jaksamisessa. Muiden kipujen kohdalla voi ns. luovuttaa. Kipua ei ole pakko kestää samalla tavalla kuin synnytyksessä. Synnyttäessä ei voi luovuttaa ja sanoa, et en mä haluakaan synnyttää tätä vauvaa just nyt. Jalat täristen, itku kurkussa, sain ponnistettua vauvan maailmaan. Kun sain vauvan syliini, ei mikään sen jälkeen enää harmittanut. Olin väsynyt ja kipeä, mutta annoin synnytyskokemuksestani kiitettävän, 9 pistettä (asteikolla 1-10). Vaikka olin väsynyt ja kipeä, en osannut nukkua enkä edes alussa vaatia mitään särkylääkettä. Tuijotin vain vauvaa ja olin kirjaimellisesti onnesta soikeana. Oman lapsen syntymä on todellakin niin suuri tapahtuma kuin sanotaan. Se mullistaa oman arvo- ja tunnemaailman täysin.

Vaikka jokainen raskaus ja synnytys on erilainen, kuten jokainen vauvakin, kaikki kokemukset ovat juuri niin kamalia kuin itse ne kokee ja tuntee. Tapasin vasta tällaisen synnytyksen kauhistelijan, joka kertoi tuleville äideille kuinka kamalaa kaikki oli, raskaudesta synnytykseen, imetykseen ja vauva-arkeen. Huvittavinta (anteeksi vain) oli mielestäni se, kuinka hän kauhisteli paikkaa jossa hän oli synnyttänyt esikoisensa. Hän oli "joutunut" synnytyshuoneeseen, joka ei ole ollut aktiivisessa käytössä pitkiin aikoihin vaan ns. varasynnytyshuoneena mikäli synnytysosastolla on täyttä. Huone oli siis ihan tavallinen synnytyshuone/-sali, siellä ei vain ollut kaikkia uusimpia hienoja ja moderneja laitteita kuin niissä huoneissa, jotka ovat aktiivisessa käytössä. Tämä asia oli aiheuttanut kyseiselle ihmiselle suuret traumat. Siis oikeasti?! Mä en tarkkaan edes muista millaisessa huoneessa olen esikoiseni synnyttänyt. Oli siellä huoneessa ainakin sänky, jossa makoilin supistusten kourissa. Ja joitain laitteita joista en mitään ymmärtänyt. Tarvitseeko siellä olla jotain muuta?

Jokainen kokemus tässä elämässä on juuri niin ihana tai kamala kuin itse siitä teet. Olen aina yrittänyt elämässä keskittyä positiivisiin asioihin. Olet sitten kuinka kipeä tahansa, ei elämistä voi lopettaa sen takia. Minä en ainakaan voi. Elämää tulee arvostaa, oli se sitten minkälaista tahansa. Toinen raskauteni on mennyt mielestäni jo loppusuoran ohi (laskettu aika oli perjantaina) ja odottaminen on välillä hyvinkin tuskastuttavaa. Näkyykö se kasvoistani? Ei kuulemma. Ei se silti tarkoita sitä, etteikö raskausaikani olisi rankkaa. Kuka minua jaksaisi katsoa jos naamani olisi koko ajan hapan ja kärsivän näköinen? En edes minä itse.

Odottavan aika on pitkä

Seurailin viikonlopun yli verenpainetta, vauvan liikkeitä ja pissanäytteitä ja huolestutin itseni ihan turhaan kaikella tällä. Vauva oli todella vaisu perjantain ja lauantaiaamun ja lopulta päätin lauantaina soittaa synnärille. Totesivat siellä kuitenkin, että jos 10 liikettä tunnissa täyttyy, ei tarvitse tulla tarkastukseen. Olin itse aivan eri mieltä, koska selkeästi vauva ei ollut "oma itsensä", mutta muita vaihtoehtoja ei ollut kuin yrittää rauhoittaa mielensä ja jatkaa liikkeiden tutkailua. Lopulta vauva muuttui takaisin "omaksi itsekseen", kun haimme esikoisen anopin luota hoidosta. Eli hän vain otti rauhallisemmin ja lepäili, kun äitikin oli hyvin levännyt. Sunnuntaina vauva olikin vatsassa tosi energinen ja on jatkanut aktiivista jumppailuaan siitä eteenpäin.

Maanantaina olikin sitten taas neuvola ja vauvan sydänäänet olivat hyvät (130-150). Seuraava neuvolakäynti on (vasta) perjantaina jolloin on laskettu aika eikä tässä välissä tarvitse erityisesti seurailla mitään. Tunnelma täällä kotona on hyvin odottava! Ei oikein osata tehdä mitään miehen kanssa, kun koko ajan ollaan lähtötunnelmissa...vaikkei mitään tapahdu. Sunnuntaina mieskin oli ihmeissään, että hänen pitää seuraavana päivänä mennä töihin, kun hän olisi mielellään jo jäänyt isyysvapaalle. Lauantaina saatiin vihdoin hoitopöytä kylpyhuoneen seinään kiinni ja se olikin viimeinen asia mikä piti saada valmiiksi ennen vauvan syntymää. Vauva, voisit syntyä jo!

Väsymys on edelleen aika rankkaa. Hemoglobiini oli viime mittauksessa 115 eikä se siitä tunnu nousevan, vaikka otan tupla-annoksen rautalisää päivittäin. Yöt menee pienissä pätkissä, kun herään 1,5-2h välein pissahätään. Mies onneksi hoitaa esikoista yöllä, jos hän jotain tarvitsee. Tuntuu, että unenlaatu on parempi nykyään ja nukun sikeämmin, mutta uni on niin pätkittäistä ettei aamulla ole ollenkaan levännyt olo. Kamala syyllisyyden tunne, kun tänä aamuna mietin joko voitaisiin (taas) viedä esikoinen yökylään anopille, kun hän ihan vasta siellä oli. On vain niin väsynyt olo ettei silmät meinaa pysyä auki.

--------------------------------------------------------------------------------------------

Kaikki tuttavat kyselevät vähän väliä onko mitään tuntemuksia, että synnytys voisi olla lähellä. Yleensä en viitsi kenellekään tilittää näitä tuntemuksia, koska kuka oikeasti haluaa tietää KAIKKI tuntemukset ja vaivat, joita raskausaikana on. Tuskin kukaan. Uskallan kirjoittaa ne kuitenkin tänne, koska kirjoitettu sana ei tunnu niin valittamiselta kuin puhuttu.

Edelleen kärsin liitoskivuista. Minulla nämä liitoskivut ovat siis alapääkipuja, jotka säteilevät myös nivusiin ja välillä jalkoihin. Pidin hetken aikaa fysioterapeutilta lainaksi saamaani tukivyötä, mutta lopetin viime viikolla käytön, kun vauvan sydänäänet heikkenivät ja henkinen syyllisyyden tunne oli kova, koska tukivyö tulee siihen kohtaan, jossa vauvan pää on kiinnittyneenä. Vaikkei vyö painanut kohtua, en sitä enää uskaltanut käyttää. Vyön apu liitoskipuihin oli alunperin muutenkin enemmän henkinen kuin fyysinen. Tosin mahdollisesti lähiaikoina tulossa oleva synnytys on tehnyt tehtävänsä ja liitoskivut tuntuvat siedettävimmiltä kuin aiemmin. Kovimmat kivut ovat edelleen öisin makuuasennossa.

Olen yrittänyt kävellä (silloin kun väsymys antaa myöten), jotta vauva laskeutuisi entisestään ja ymmärtäisi syntyä. Kävellessä painon tunne alapäässä lisääntyy, vatsa on kuin kova koripallo ja olo on epämukava. Supistuksia kyllä, mutta eivät vielä niitä oikeita synnytyssupistuksia, joita tässä odotellaan. Vastaavia supistuksia tulee myös välillä alaselkään ja pyllyn korkeudelle jolloin jalat tuntuvat lähtevän alta, mutta edelleen nämä ovat niin yksittäisiä tapauksia, että yleensä vain masennun näistä.

Yksittäisiä kipeitä supistuksia tulee vatsan puolellekin, mutta ikävä kyllä ne loppuvat aina kovin lyhyeen. Jotenkin olen jo luopunut toivosta, että tämä vauva syntyisi hyvissä ajoin ja osaan toivoa päivältä ainoastaan sitä ettei väsyttäisi niin kovasti. Olisi kiva touhuta kaikkea, ulkoilla, kävellä, siivota, pestä ikkunat, nauttia kesästä...kun vain olisi voimia kaikkeen tuohon. Vauvan syntymän osalta on ehkä parempi asennoitua siihen, että hän syntyy (vaikka sitten käynnistettynä) viimeistään juhannusviikolla. Siskoni totesikin puhelimessa, että ehkä tämä vauva haluaa syntyä meidän edesmenneen mummon (isänäidin) syntymäpäivänä 21.6. joka olisi varmasti mieluinen yllätys isällemme. Ensimmäinen sukuun syntyvä poikavauva, joka tulee saamaan toisen nimensä isäni (ja kahden muun isoisän) mukaan ja syntymäpäivä olisi vielä sama kuin isäni äidillä, joka oli sukumme tukipylväs.

On vauvan syntymäpäivä sitten mikä päivä tahansa, odottavan aika on todella pitkä! Viimeiset viikot ja päivät tuntuvat niin pitkiltä eikä ajan kulumista helpota yhtään tämä kesäaika jolloin kaikki harrastukset (niin omat kuin esikoisenkin) ovat tauolla. En jaksa lähteä joka päivä leikkipuistoon tytön kanssa, koska voimat ei riitä hänen perässä juoksemiseen. Kunhan saan vauvan ulkomaailmaan ja kiloja vähemmäksi, leikkipuistoista tulee varmasti arjen pelastus. Jäämme siis (edelleen) odottelemaan vauvan syntymää.