keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Laskettu aika lähenee

Laskettu aika on jo ensi viikolla! Jee! Onhan sitä jo odoteltukin.

Joka aamu herään pettyneenä, edelleen kotona eikä tietoakaan supistuksista. Pari päivää oon ollut tosi väsynyt. En saa öisin nukuttua kunnolla, kun mikään asento ei oo hyvä ja vähän väliä pitää ravata vessassa. Sitten aamuisin tuntuu etten meinaa pysyä hereillä, kun pitäisi esikoista viihdyttää. Väsymys tuntuu aika samalta kuin alkuraskaudessa, kun en meinannut hereillä pysyä päivisin. Päikkäriaika on päivän paras hetki. Sitä odotellessa.

Tänään on iltapäivällä neuvolakäynti. Kiva saada tietää onko vatsan sf-mitta kasvanut. Toisaalta hirvittää mennä vaa'alle, kun on tullut herkuteltua aika paljon enkä oo näiden liitoskipujen takia pystynyt liikkumaan. Tänä aamuna myös sormen päitä kipristeli ja kädet puutu. Turvotusta luvassa?! Toivottavasti verenpaineet ei oo lähtenyt nousuun. En haluaisi kokea raskausmyrkytystä.

Saa nähdä milloin tämä vauva haluaa syntyä. Toivoisin niin, että saisin vauvan jo syliin ja pääsisin eroon näistä liitoskivuista. Olisi myös kiva päästä kävelylenkille piiitkästä aikaa. No kolme viikkoa maksimissaan pitää vielä odottaa, toivon mukaan aika kuluisi tosi nopeaa.

Päätin etten saa enää ostaa vauvan vaatteita ennenkuin tämä vauva on syntynyt. Oon taas parin viikon sisällä ostellut aika paljon vaatteita. Mieheni on edelleen sitä mieltä, että meille syntyykin tyttö. Siinä tapauksessa vauvasta tulee sitten poikamainen tyttö, koska tämä äiti on ostellut vain sinisiä ja vihreitä vaatteita. No on siellä onneksi joitain perus valkoisiakin, jotka sopivat tytölle ja pojalle. Hassua ajatella, että pian meillä on kaksi lasta (toisin sanoen kaksi vauvaa kun tuo esikoinenkin käyttäytyy vielä välillä kuin pikku vauva). Pian saan pienen tuhisijan syliini.

Viime aikoina olen miettinyt imetystä aika paljon. Esikoisen imetys ei oikein onnistunut ja imetinkin häntä vain 3,5kk. Nyt olen ajatellut, että yrittäisin enemmän tämän toisen kohdalla. Olenkin pyrkinyt satsaamaan perusasioihin eli imetysvaatteisiin enemmän. Kävin ostamassa lisää imetysliivejä, osan vähän parempia että olisivat paremman tuntuiset päällä. Lisäksi tilasin nettikaupasta muutamia imetyspaitoja. Eilen etsin nettikaupoista imetystoppeja, jotka vaikuttavat aika käteviltä. Niiden alla ei tarvitse olla erillisiä liivejä vaan topissa on olkaimissa klipsit ja rintojen kohdalla imetysluukut. Päädyin ostamaan niitä ensin käytettynä mikäli eivät olekaan niin hyviä / sopivia mulle. Imetystopit maksavat uutena melko paljon ja kokotaulukon mukaan en kuulu mihinkään kokoon. Nyt olen sitten arvuutellut parin koon väliltä ja päätin ostaa kahta eri kokoa käytettynä, saan ne samaan hintaan kuin yhden uuden nettikaupasta. Haluaisin myös imetysmekon/-mekkoja, mutta ne vasta kalliita ovatkin (ovh 100 euron luokkaa). Meillä olisi häihin ja synttäreille meno alle kuukauden sisällä synnytyksestä ja ristiäiset n.1,5kk päästä vauvan syntymästä, riippuen nyt milloin tämä vauva päättää syntyä. Ja kun on kyse kesästä, olisi kiva pukeutua mekkoon.

Ristiäisistä puheenollen, ollaan siis jo päätetty ristiäispäivä valmiiksi vauvalle. Heinä-elokuu kun on perinteisesti suosituin lomakausi, päätettiin päivä hyvissä ajoin ja varattiin kodin läheltä uusi kappeli tilaisuutta varten. Ihan mukava ettei tarvi kotona siivota niin viimeisen päälle ristiäisiä varten ja kappeli on kuitenkin niin lähellä, että sinne voi kantaa kakut ja muut syötävät vaikka kävellen. Vauvan tulee kastamaan kirkkoherra. Jos vanhempani pääsevät tulemaan meille hyvissä ajoin auttamaan (asuvat toisella puolella Suomea), teemme kaiken tarjottavan itse. Tarkoitus olisi tehdä ainakin kaksi voileipäkakkua, yksi makea kakku ja mahdollisesti salaattia ja/tai suolainen piirakka. Katsotaan mikä on oma vointi sitten siinä vaiheessa.

Vihdoin, päikkäriaika lähenee (esikoisen kiukuttelusta päätellen). Seuraavaksi lounaalle ja sitten koittaa päivän paras hetki: nukkumaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti